|
Article in other languages:
|
Halifax on Kanadan Nova Scotian provinssin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus (390 000 asukasta). Vuonna 1996 Halifaxin pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta yhdisti Dartmouthin, Bedfordin ja Halifaxin kaupungit sekä muutamia muita lähistön kuntia hallintoalueeksi, jonka virallinen nimi on Halifax Regional Municipality eli HRM. Sen alueella asuu 40 % Nova Scotian väestöstä. Britit perustivat Halifaxin vuonna 1749 linnoitukseksi ja laivastotukikohdaksi ranskalaisia vastaan. Satama ja Kanadan puolustusvoimat sekä muu valtionhallinto ovat edelleen alueen suurimmat työllistäjät. Vientituotteisiin kuuluvat olut ja suklaa.
Maantiede ja ilmastoHalifax sijaitsee Nova Scotian niemimaalla Atlantin rannikolla Itä-Kanadassa. Kaupungissa vallitsee meri-ilmasto, ja sen keskimääräinen lämpötila on −4 °C talvella ja +19 °C kesällä.
HistoriaMi'kmaq-intiaanit olivat eläneet Halifaxin alueella jo tuhansia vuosia ennen eurooppalaisten uudisasukkaiden saapumista Pohjois-Amerikkaan. He nimittivät kaupungin nykyisen sataman ympäristöä Jipugtugksi eli ’Suureksi satamaksi’. Ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset saapuivat seudulle vuonna 1749 ja perustivat sinne Halifaxin kylän, joka korvasi Annapolis Royalin siirtokunnan pääkaupunkina. Seuraavina vuosikymmeninä Halifaxin lähistölle perustettiin useita muita kyliä, jotka yhdessä muodostivat Halifaxin piirikunnan. Halifax sai kaupungin oikeudet 1841. Halifaxin satamassa tapahtui 6. joulukuuta 1917 suuri räjähdysonnettomuus, jossa menehtyi 2 000 ihmistä. Vuonna 1996 Halifaxin kaupunki ja kaikki piirikunnan kaksisataa erillistä hallintoaluetta yhdistettiin Halifax Regional Municipalityksi ja alue jaettiin 18 erilliseen hallintoalueeseen. TalousHalifax on Kanadan rannikkoprovinssien merkittävin taloudellinen ja kulttuurinen keskus, jossa toimii monia julkisia palveluita ja yksityisiä yrityksiä. Kaupungin suurimmat työllistäjät ovat Kanadan puolustusvoimat ja Halifaxin satama, jonka ympäristöön on syntynyt myös tehdasteollisuutta. Viime vuosina Halifaxista on kehittynyt merkittävä liikenteen solmukohta laajennetun sataman, Halifaxin lentoaseman sekä entistä parempien rautatie- ja maantieyhteyksien ansiosta. 2000-luvun alun asuntojen hintakuplan myötä kaupungissa aloitettiin useita suuria rakennushankkeita ja vanhojen asuinalueiden kunnostamisprojekteja. Kaupunkialueen ulkopuolella tärkeimpiä elinkeinoja ovat kalastus, maatalous, metsätalous sekä maakaasu- ja kaivosteollisuus. Suurin maatalousalue on Musquodoboit Valleyssa, ja HRM:n alueella on yhteensä 150 maatilaa, joista 110 on perheen omistamia. Halifaxin rannikolla on monia kalasatamia ja Sablen saaren lähistöllä on maakaasukenttä. Sisämaasta louhitaan erilaisia mineraaleja, kuten savea, savikiveä, kultaa, kalkkikiveä ja kipsiä. UrheiluAlueella on järjestetty monia suuria urheilutapahtumia, kuten vuoden 2003 jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskilpailut, vuoden 2004 jääkiekon naisten maailmanmestaruuskilpailut ja vuoden 2008 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut, jotka pidettiin Halifax Metro Centre -stadionilla. Aiheesta muualla
Koordinaatit: Questions for article: |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
IHS Europe: Infrared Heating Systems for Home and Business.